Luku 15.

Miikkulainen tuijotti silmät sirrissä herkeämättä taakse jäävää taivaanrantaa, kunnes Pilkkumaa lopulta katosi näkyvistä ja näkyi vain aavaa merta. Sitten poika kääntyi haikein mielin katsomaan muita. Taskulainen istua nökötti kokassa ja tähysti eteenpäin. Liisa nuokkui perässä moottorin vieressä. Koira nukkui keskellä veneen lattiaa. Mutta hetkinen! Koirasta ei kuulunut kuorsauksen pihaustakaan, ei näkynyt hengityksen liikettä. Se makasi aivan hievahtamatta kuin hiekkasäkki. Nyt oli jotakin vialla! Miikkulainen säntäsi koiran viereen, nosti sen syliinsä ja huomasi suureksi hämmästyksekseen, että eläin oli muuttunut pehmoleluksi!

”Hämminki!” Miikkulainen huusi hädissään ja nosti pehmokoiraa ilmaan. ”Katso! Sininen koira on muuttunut leluksi!”

Taskulainen käänsi katseensa keulasta ja siinä samassa hänen silmänsä levisivät lautasiksi, karvat hänen käsivarsissaan nousivat pystyyn järkytyksestä. ”Heebo, salapoliisi, mitä ihmettä!” hän huusi ja riensi Miikkulaisen luo.

Ja toden totta: vaikka vielä hetki sitten sininen koira oli maannut purjeveneen lattialla, oli siitä nyt jäljellä vain sinisen koiran oloinen pehmolelu. Pehmolelu, jonka silmät oli kudottu villalangasta, sen turkki punottu matonkuteista. Koiran selässä olevasta pienestä reiästä näkyi, että täytteenä oli käytetty lumppua ja langanpätkiä. Lelu näytti vanhalta, kauan aikaa sitten rakkaudella tehdyltä.

Liisa havahtui huutoon. Huomattuaan tilanteen hän nousi ylös ja käveli hiljaa ja rauhallisesti toisten luo, otti koiran syliinsä, tarkasteli sitä hetken ja totesi: ”Pilkkumaan taika on rauennut. Noidan lumous on riittävän etäisyyden jälkeen haihtunut ja koira on muuttunut takaisin sellaiseksi kuin se luomishetkellään oli. Pidä siitä Miikkulainen hyvää huolta, sillä niin kauan kuin sinä muistat Pilkkumaan, voi koira vielä jonain päivänä johdattaa sinut sinne takaisin.”

”Mistä sinä voit tuon kaiken tietää?” Taskulainen ihmetteli näreissään ja yritti peitellä silmäkulmastaan valuvaa kyyneltä.

”Olen minäkin ollut joskus lapsi – vähemmän aikaa sitten kuin sinä.”

Liisa vastasi ja piti tauon, antoi Taskulaisen hetken purra hammasta.

”Sitä paitsi niin noita minulle sanoi, kun jäimme yhdessä rakentamaan lohinorsukäärmeen peiliä.”

Miikkulainen oli tyytyväinen Liisan selitykseen, rauhoittui ja otti sinisen pehmolelun viereensä istumaan. Hämminki sitä vastoin veti lippaa silmilleen, hiljeni, kääntyi kannoillaan ja vetäytyi entistä tiiviimmin ohjaamoon tuijottamaan kohti menosuuntaa.

 

Aikansa alus taas lipui pitkin poutapilviä, kaikki kolme matkustajaansa vaipuneina omiin ajatuksiinsa. Kunnes yhtäkkiä Miikkulainen muisti jotakin.

”Hämminki!” Miikkulainen taas huusi.

”Mitä nyt taas?” Taskulainen säikähti. ”Onko Liisakin muuttunut jo suolapatsaaksi?”

Miikkulainen vilkaisi olkansa taakse. ”Ei. Mutta muistin, että mehän luvattiin mennä auttamaan niitä kyläläisiä varastamaan ne jalokivet!”

”Tosiaan, ” Taskulainen nyt muisti ja nyökytteli, ”Oikeastaan ottaen huomioon tämänhetkisen sijaintimme se ei olisi edes kovin paha koukkaus..” Hämminki oli vain tyytyväinen, että saisi jotakin muuta ajateltavaa, sillä hän oli yhä järkyttynyt salapoliisikoiran kohtalosta.

Liisa sen sijaan ei tiennyt Miikkulaisen ja Taskulaisen Pilkkumaahan saapumista edeltävästä retkestä mitään. Hän nojaili moottoriin, kuunteli sen hurinaa vaipuneena syvälle ajatuksiinsa ja järjesteli pedantisti suorakulmat, vatupassit ja vasarat työkalupakkiinsa niin keskittyneenä, ettei edes kuullut toisten juttuja.

”Liisa!” Miikkulainen huusi.

”Hmm…mitä,” Liisa mutisi nostamatta katsettaan muttereistaan, joita hän asetteli yksitellen omiin lokeroihinsa.

”Haittaako sinua, jos poikkeamme matkalla yhdellä kaivoksella auttamassa ystäviämme? Tarvitsisimme mekaanikon taitojasi.”

”Mekaanikko, juu juu…” Liisa vastasi hajamielisesti ja vertaili jakoavaimiaan valoa vasten.

”Kiva! Otetaan siis kurssi kohti timanttikaivoksia, Hämminki!”

Ja niin Hämminki Taskulainen alkoi kirjoittaa kirjoituskoneeseen uusia koordinaatteja, Miikkulaisen asettautuessa köysipinon päälle kippuraan pötkölleen koiralelu sylisään. Eikä aikaakaan kun lapsi jo nukahti syvään uneen.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s